Huikea viikonloppu takana Simossa Mimmit mettään tapahtuman tiimoilta. Kuten jo nimikin viittaa niin koulutus oli tarkoitettu mimmeille ja tarkemmin mimmeille joilla on mannermainen kanakoira .Reilu 20 koirakkoa oli ilmoittautunut Lamakan järjestämään koulutukseen joka pidettiin Simojoen lohirannassa. Mikä mukavinta niin koiria oli monen erin rotuista mikä toi viikonlopulle mukavan ja innokkaan tunnelman. Koulutuksen tarkoitus oli rohkaista mimmejä metsästämään metsässä.
Perjantaina koulutus aloitettiin kaer kokeen merkeissä eli mitä on kaer ja mitä se pitää sisällään. Ilta jatkui saunan lämmössä ja osa jatkoikin iltaa kodassa pitkälle aamuyön tunneille. Tunnustan olevani nössö ja painuin Outan kaa nukkumaan hyvissä ajoin mikä kylläkin seuraavana päivänä osoittautuikin erittäin hyväksi ratkaisuksi.
Lauantaiaamuna herätys 7.00 aamupalalle ja aamu jatkui koulutuksella mimmi ei metsään eksy. Kouluajoilta jäänyt kammo karttaa ja kompassia kohtaan saatiin ihme ja kumma karkoitettua ja jopa kartan ja kompassin kanssa suunnitellut metsästysreissut eivät suinkaan enään ole mahdottomuus vaan päinvastoin se jopa antaa lisäkipinän tähän hienoon harrastukseen.
Päivä jatkui sillä että koirakot jaettiin neljään ryhmään jonka jälkeen ryhmät jatkoivat eripuolille Simoa ryhmille annetuille metsäalueille. Olikohan joku nukkunut aamun tunnin mutta meidän ryhmällä oli hieman vaikeuksia löytää oikealle maastopaikalle.
Vihdoin löytyi oikea paikka ja autot parkkiin ja reput ja koirat mukaan ja eiku matkaan. Alkuun matkaa taitettiin pitkospuita pitkin määränpäähän. Aluehan tuolla oli erittäin märkää ja suoperäistä joka jo varmaan kirvoitti jokaisen matkaa taittavan ajatuksiin pienen kipinänpoikasen mahdollisista riekkoparvista.
Vihdoin saavuttiin hieman kuivemmalle maalle ja pienen priifin jälkeen nuorin koira päästettiin hakuun ja sehän oli Outa. Outan kaa mehän emme ole vielä hakua treenannu varsinaisesti yhtään joten tämä oli meille molemmille ihan uutta.
Kauhukuvat Vakkerin koulutuksesta vielä hyvin takaraivossa ajattelin itsekseni ettei meidän hausta mahda tulla mitään vaan saan käskyn kytkeä koiran kiinni jo alkumetreillä. Hämmästykseni olikin suuri kun siitä Jyväskylässä pööpöilevästä kakarasta ei ollut jäljellä mitään. Koira seuras ohjeita mallikkaasti ja luoksetulokin käskyillä ja pillillä toimi oikeasti. Mukana olleet kouluttajat antoivat ekakertalaiselle hyvin oppeja miten toimia koiran kaa metsässä ja kannustivat rohkesti eteenpäin.
Maasto oli tosi vaikeakulkuista näin oulun lakeuksille tottuneelle tallaajalle. Erittäin märkää suopohjaa tai sitten louhikkoa jossa oli isoja railoja. En tiedä muista koirista mutta Outalla oli ainakin vähän väliä joku jalka railossa matkan topatessa siihen. Välillä kyllä pelotti että milloin Outa katkaisee jonku koiven ja joudun sen kantamaan pois sieltä.
Lintuja ei vaan näy eikä kuuluu. Joten sytytämme nuotion keitämme nokipannukahvit ja syömme makkaraa ja eväitä.
Matka jatkuu ja vihdoin kokenut koira löytää riekkoparven tehden hienon ja mallikkaan riistatyön. Parvessa oli ainakin kahdeksan lintua ja näin ollen meillä olisi kaikille koirille tiedotuslintu joita toivoimme pystyvämme hyödyntämään. Niin no näin me luultiin. Otettiin pieni hengähdystauko että linnut saisivat rauhoittua ja käytiin läpi äskeistä tapahtumaa.
Seuraavaksi päästettiin toinen kokenut koira hakuun joka löysikin yhden riekon hyvä tiukka seisonta mutta lintu kaikkoaa ohjaajan lähestyessä koiraa. No parven ensimmäinen lintu löydetty seitsemän jäljellä ja seuraava koira vapaaksi mutta lintuja ei vaan ei löydy enempää. Outan viimeinen hakuerä oli jo kakaralle ihan liikaa eikä koira irronnu juuri jalkoista vaan oli lähinnä pakollista eteenpäin menoa joten otin koiran kiinni. Päivä alkoi vääjämättä oleen jo niin paljon että ruoka odotti meitä majoituspaikalla. Ennen viimeistä taivalta joka osottautuikin koko päivän haasteellisimmaksi ja raskaimmaksi Outa päätti ottaa pienet koomat. Jonka aikana luulinkin jo että kakaraa ei saa omin jaloin suolta pois
No 5 minuutin koomat olivat tehokkaat ja kakaralla oli taas akut täynnä ja matka jatku.
Maastot ja alueet olivat outoja niin oppaille ku kaikille muillekkin ja suorin lyhyin ja ainoa varteenotettava reitti autoille oli suoraan suon yli matkaa ehkä 2-3 kilsaa joten ei muutaku matkaan,otettiin suunta suoraan autoille ja taival alkakoon. Oltaiskohan päästy puoleen väliin ku huomataan että reitti ei ihan ollut paras mahdollinen vaan suo muuttuu niin pehmeäksi ettei siitä pääse eteenpäin. Näky ympärillä on aika lohduton ku näköpiirissä ei ole kuin suota suota ja suota. Mutta eteenpäin ei pääse niin ei auta ku ettiä uusi reitti joka tuo matkaan toiset 2-3 kilometriä. Välillä kahlaamme polvia myöten suossa välillä osa jopa hieman syvemmällä. Välillä nauroimme hillittömästi,välillä mietimme pääsisimmekö autoille ikinä ja välillä manasimme oppaat ja syvälle.
Kaikesta huolimatta kaikilla pysyi mieli positiivisena ja jaksoimme nauraa kokomatkan ja vielä iltanuotiollakin sitä hymyillen muisteltiin.
Syönnin jälkeen päästiin saunomaan ja jakamaan päivän antia muitten kanssa. Ilta jatkui kodalla makkaraa paistaen ja päivän saldo käytiin läpi. Päivä oli verottanut voimia niin paljon että virallisen ohjelman jälkeen painuin kammiooni Outan kaa ja unten maille.
Sunnuntaina ohjelma jatkui aamupalan jälkeen ohjelmalla mitä jokaisen kanakoiramimmin tulisi tietää metsäkanalinnuista. Mikä olikin mielenkiintoinen ja avartava.
Viimeiseksi ohjelmassa olikin -tavoitteena tipu kenttään!haulikko poskelle opastusta. Koulutus oli tarpeen ja antoi paljon. Ratoja kammoksuvan mimminkin se sai syttymään.
Kotimatka taittui ihan hurmoksessa,ehkä jopa liiankin hurmoksessa koska kotona huomasin mokanneeni ja rankasti,mutta siitäpä ei sen enempää.
Kiitos järjestäjille huikeasta viikonlopusta ja jatkoa ootellaan!
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
